Jos eilen olin sitä mieltä, että Jekussa on kehittymässä ihan fiksu koira, niin tänään olen eri mieltä.
Eilen illalla lenkillä käydessämme se päättyi siihen, kun Jekku jälleen kerran onnistui riuhtaisemaan itsensä irti talutushihnasta. Kun Jekku tajusi olevansa vapaa, pinkoi hän eri suuntaan kuin minä. Eihän siinä huudot perään auttaneet, siispä päätin mennä toiseen suuntaan ja ilmaisin sen huutamalla Jekulle "hei, hei". Jekku kyllä juoksi perääni, mutta eipä kiinni antanut ottaa. Ja samalla tavalla Jekku juoksenteli ohi tänne-käskyistä huolimatta. Päätin siis mennä kotiin. Jekku seurasi perässä, ei kuitenkaan tullut luokse vaikka kuinka kutsuin.
Painiksi se sitten pihalla lopulta meni. Eli koska Jekku ei millään tavalla osoittanut olevansa tottelevainen, kaadoin hänet alleni alistaakseni hänet. Tämän tapahtuman jälkeen Jekku oli hyvin säyseä aina tähän iltapäivään asti, kunnes meidän ruokailutilanteissa koetteli taas rajojaan pyrkimällä päästä pöytään mukaan. Noin kymmenen kertaa Jekku jouduttiin poistamaan paikalta ja asettamaan aloilleen ennen kuin se antoi periksi.
Illalla lenkille lähdettyämme ei Jekkua kiinnostanut minkään verran se, mitä minä tein vaan hän keskittyi omiin touhuihinsa. Ja kun periksi halunnut antaa, veivasimme Jekun kanssa ympyrän lailla lenkkiä eteenpäin harjoitellen samalla sivulle tuloa, istumista, vierellä kulkemista mahdollisimman vähällä puheella. Lenkin pituus oli tällä kertaa noin 2 km, mutta matka tuntui ainakin lenkittäjästä 10 km pituiselta ja hiki tuli vaikkei vauhti päätä huimannut.
Jos jotain toivon oikein kovasti, niin Jekun pikaista vanhenemista murkkuiän ylitse. Hermothan tässä tällä menolla menee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti